Raamatuntutkistelua: mitä Pyhä kirja opettaa?

Uskonyhteys



RAAMATULLINEN NÄKÖKULMA USKONYHTEYTEEN

Mt. 18:20 "Sillä missä kaksi tahi kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä."

Uskonyhteys on suuri etuoikeus, mikä toteutuu aina siellä, missä ihmiset ovat yhdessä Jeesuksen nimessä: seurakunnissa, Raamattupiireissä, rukouskokouksissa, huonetoverin kanssa tai perheen parissa. Näin Jumala täyttää meidän tarpeemme - se on Hänen "huoltokanavansa". Käytämmekö me tätä mahdollisuutta?

Apt. 4:32 "Uskovaisten suuressa joukossa oli yksi sydän ja yksi sielu; eikä kenkään heistä sanonut omaksensa mitään siitä mitä hänellä oli, vaan kaikki oli heillä yhteistä."

Pahin, mitä voimme tehdä on yrittää matkia alkuseurakunnan ulkoista käyttäytymistä ilman, että meissä tapahtuu sisäinen muutos, jonka vaikuttaa Pyhä Henki. Tosi uskonyhteys edellyttää ainakin katumusta, valkeutta, tuomiota (arviointia), varjelusta, hyvää taloudenhoitoa, armolahjoja, Pyhän Hengen hedelmää ja aitoa rakkautta, kuten tulemme huomaamaan edetessämme. Kaikki tämä on mahdollista, mutta vain Kristuksessa.

1 Joh. 1:3-4 "Minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen, kanssa. - Ja tämän me kirjoitamme, että meidän ilomme olisi täydellinen."

USKONYHTEYS KODEISSA ALKUSEURAKUNNAN AIKANA

1 Kor. 16:19 "Aasian seurakunnat tervehtivät teitä. Monet tervehdykset Herrassa lähettävät teille Akylas ja Priskilla sekä heidän kodissaan kokoontuva seurakunta."

Kol. 4:15 "Tervehdys Laodikeassa oleville veljille ja Nymfalle sekä hänen kodissaan kokoontuvalle seurakunnalle."

Room. 16:5 "...ja seurakunnalle, joka kokoontuu heidän kodissansa."

Apt. 20:20 "...kuinka minä en ole vetäytynyt pois julistamasta teille sitä mikä hyödyllistä on, ja opettamasta teitä sekä julkisesti että huone huoneelta." ("...perhekunnittain", RK)

Heb. 10.25 "...älkäämme jättäkö omaa seurakunnankokoustamme, niin kuin muutamien on tapana, vaan kehottakaamme toisiamme, sitä enemmän, kuta enemmän näette tuon päivän lähestyvän."

JUMALAN UUSI PR-TOIMISTO: SEURAKUNTA

Kol. 3:12-15: "Pukeutukaa siis te, jotka olette Jumalan valituita, pyhiä ja rakkaita, sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, sävyisyyteen, pitkämielisyyteen, kärsikää toinen toistanne ja antakaa toisillenne anteeksi, jos kenellä on moitetta toista vastaan. Niin kuin Herrakin on antanut teille anteeksi, niin myös te antakaa. Mutta kaiken tämän lisäksi pukeutukaa rakkauteen, mikä on täydellisyyden side. Ja vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon te olette kutsututkin yhdessä ruumiissa, ja olkaa kiitolliset."

Joh. 13:34-35 "Uuden käskyn minä annan teille, että rakastatte toisianne, niin kuin minä olen teitä rakastanut - että tekin niin rakastatte toisianne. Siitä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on keskinäinen rakkaus."

Joh. 15:1-17 sisältämän vertauksen viinipuusta ja sen oksista voitte lukea Raamatuistanne, mistä tahansa käytössänne olevasta käännöksestä.

SOPIMUS ENTISEN PR-TOIMISTON KANSSA ON KATKAISTU

Room. 11:17-21 "Mutta jos muutamat oksista ovat taitetut pois ja sinä, joka olet metsäöljypuu, olet oksastettu oikeiden oksien joukkoon ja olet päässyt niiden kanssa osalliseksi öljypuun mehevästä juuresta, niin älä ylpeile oksien rinnalla, mutta jos ylpeilet, niin et sinä kuitenkaan kannata juurta, vaan juuri kannattaa sinua. Sinä kaiketi sanonet: "Ne oksat taitettiin pois, että minut oksastettaisiin." Oikein, epäuskonsa tähden ne taitettiin pois, mutta sinä pysyt uskosi kautta. Älä ole ylpeä, vaan pelkää. Sillä jos Jumala ei ole säästänyt luonnollisia oksia, ei hän ole säästävä sinuakaan."

USKONYHTEYDEN EDELLYTYS ON PARANNUS

Ilm. 2:4-5 "Mutta se minulla on sinua vastaan, että olet hyljännyt ensimmäisen rakkautesi. Muista siis, mistä olet langennut, ja tee parannus, ja tee niitä ensimmäisiä tekoja; mutta jos et, niin minä tulen sinun tykösi ja työnnän sinun lampunjalkasi pois paikaltaan, ellet tee parannusta."

Apt. 17:30 "Noita tietämättömyyden aikoja Jumala on kärsinyt ("kärsinyt", RK), mutta nyt hän tekee tiettäväksi, että kaikkien ihmisten kaikkialla on tehtävä parannus."

Joh. 6:40 "Sillä minun isäni tahto on se, että jokaisella, joka näkee Pojan ja uskoo häneen, on iankaikkinen elämä; ja minä herätän hänet viimeisenä päivänä."

Ps. 34:6,9 "Jotka häneen katsovat, ne säteilevät iloa, heidän kasvonsa eivät häpeästä punastu. - - Maistakaa ja katsokaa, kuinka Herra on hyvä. Autuas se mies, joka Herraan turvaa."

USKONYHTEYS EDELLYTTÄÄ VALKEUTTA

1 Joh. 1:5-7 "Ja tämä on se sanoma, jonka me olemme häneltä kuulleet ja jonka me teille julistamme: että Jumala on valkeus ja ettei hänessä ole mitään pimeyttä. Jos sanomme, että meillä on yhteys hänen kanssaan, mutta vaellamme pimeydessä, niin me valehtelemme emmekä tee totuutta. Mutta jos me valkeudessa vaellamme, niin kuin hän on valkeudessa, niin meillä on yhteys keskenämme, ja Jeesuksen Kristuksen, hänen Poikansa, veri puhdistaa meidät kaikesta synnistä."

Ef. 5:11 "...älköönkä teillä olko mitään osallisuutta pimeyden hedelmättömiin tekoihin, vaan päinvastoin nuhdelkaakin niistä."

USKONYHTEYS EDELLYTTÄÄ TUOMIOTA (ARVIOINTIA)

1 Kor. 5:3,5, 12-13 (1932) "Sillä minä, joka tosin ruumiillisesti olen poissa, mutta hengessä kuitenkin läsnä, olen jo, niin kuin läsnä ollen, puolestani päättänyt, että se, joka tuommoisen teon on tehnyt, on - - on Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi... - - Sillä onko minun asiani tuomita niitä, jotka ovat ulkopuolella? Ettekö tekin tuomitse vain niitä, jotka ovat sisäpuolella? Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. "Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

2 Joh. 1:10-11 "Jos joku tulee teidän luoksenne eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi; sillä joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa."

1 Kor. 15:33 "Älkää eksykö. 'Huono seura hyvät tavat turmelee.' "

RAJAT TUNTEVA RAKKAUS: USKONYHTEYDEN SUOJA

Kor. 6:14, 17 (1932) "Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa; sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä? Tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä? Sen tähden : 'Lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra' ".

Uusien uskovien hoitaminen vaatii jonkin verran "vaippojen vaihtoa". Meidän tulee olla kärsivällisiä niiden kanssa, jotka ovat kasvamassa uskossaan, ja pysyä uskonyhteydessä heidän kanssaan, vaikka he kompastelisivat synteihin, tai eivät vielä edes hoksaa joitakin asioita synniksi.. Mutta silloin, kun tunnustava kristitty tieten tahtoen hylkää valkeuden tai on jatkuvasti tottelematon, meitä käsketään tuomitsemaan tämä ja lopettamaan yhteys.

1 Kor. 5:9-11 "Minä kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi huorin tekijäin kanssa; en tarkoittanut yleensä tämän maailman huorin tekijöitä tai ahneita tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän täytyisi lähteä pois maailmasta. Vaan minä kirjoitin teille, että jos joku, jota kutsutaan veljeksi, on huorin tekijä tai ahne tai epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja tai juomari tai anastaja, te ette seurustelisi ettekä söisikään semmoisen kanssa."

1 Kor. 5:9-11 (RK) "Kirjoitin teille kirjeessäni, ettette seurustelisi haureutta harjoittavien kanssa. En tarkoittanut yleensä tämän maailman haureellisia tai ahneita, riistäjiä tai epäjumalanpalvelijoita, sillä silloinhan teidän pitäisi lähteä pois maailmasta. Ei, vaan kirjoitin teille, että jos joku veljeksi kutsuttu on haureellinen tai ahne, epäjumalanpalvelija tai pilkkaaja, juomari tai riistäjä, te ette seurustelisi tai edes aterioisi sellaisen kanssa."

2 Tim 3:1-5 "Mutta tiedä se, että viimeisinä päivinä on tuleva vaikeita aikoja. Sillä ihmiset ovat silloin itserakkaita, rahanahneita, kerskailijoita, ylpeitä, herjaajia, vanhemmilleen tottelemattomia, kiittämättömiä, epähurskaita, rakkaudettomia, epäsopuisia, panettelijoita, hillittömiä, raakoja, hyvän vihamiehiä, pettureita, väkivaltaisia, pöyhkeitä, hekumaa enemmän kuin Jumalaa rakastavia; heissä on jumalisuuden ulkokuori, mutta he kieltävät sen voiman. Senkaltaisia karta."

2 Tim 3:1-5 (KR1992) "Sinun on tiedettävä, että viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. Silloin ihmiset rakastavat vain itseään ja rahaa, he ovat rehenteleviä ja pöyhkeitä, he herjaavat ja ovat vanhemmilleen tottelemattomia. He ovat kiittämättömiä, jumalattomia, rakkaudettomia, leppymättömiä, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja, kaiken hyvän vihollisia, petollisia, häikäilemättömiä ja järjettömiä. He rakastavat enemmän nautintoja kuin Jumalaa, he ovat ulkonaisesti hurskaita, mutta kieltävät uskon voiman. Karta sellaisia!"

TARKOITUS EI OLE RANGAISTA, VAAN TUODA TAKAISIN USKON YHTEYTEEN

2Tess. 3:14-15 "Mutta jos kuka ei tottele sitä mitä me tässä kirjeessä olemme sanoneet, niin merkitkää hänet älkääkä seurustelko hänen kanssaan, että hän häpeäisi. Älkää kuitenkaan pitäkö häntä vihollisena, vaan neuvokaa niin kuin veljeä."

1Kor. 5:2,5-7,13 "Ja te olette paisuneet pöyhkeiksi! Eikö teidän pikemminkin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, että se, joka on tuommoisen teon tehnyt, poistettaisiin teidän keskuudestanne? - - Herran Jeesuksen nimessä hyljättävä saatanan haltuun lihan turmioksi, että hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä. Ei ole hyvä, että kerskaatte. Ettekö tiedä, että vähäinen hapatus hapattaa koko taikinan? Peratkaa pois vanha hapatus, että teistä tulisi uusi taikina, niin kuin te olettekin happamattomat; sillä onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. - - Mutta ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. 'Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha.' "

1Kor. 5:2,5-7,13 (RK) "Te olette vielä ylimielisäkin! Eikö teidän pikemmin olisi pitänyt tulla murheellisiksi, niin että se, joka on tuollaisen teon tehnyt, erotettaisiin joukostanne? - - Hänet on luovutettava saatanan haltuun lihan turmioksi, jotta hänen henkensä pelastuisi Herran päivänä. Kerskailunne ei ole hyväksi. Ettekö tiedä, että pieni määrä hapatetta hapattaa koko taikinan? Puhdistakaa pois vanha hapate, että olisitte uusi taikina, niin kuin olettekin happamattomia, onhan meidän pääsiäislampaamme, Kristus, teurastettu. Ulkopuolella olevat tuomitsee Jumala. Poistakaa keskuudestanne se, joka on paha."

Seurakuntakurista sanoo Novumin selitysosio: "Rangaistus merkitsi ensinnäkin sitä, että mies erotettiin seurakunnasta. Jakeessa sanotaan liha (sarks), ei ruumis (sõma). Hengellinen synti voi aiheuttaa fyysistä tuskaa (psykosomaattista), 1 Kor 11:30, mutta on ilmeistä, että rangaistus tarkoitti muutakin, vaikka ei ole täysin selvää, mitä se oli. Kun syntiä tehnyt erotettiin seurakunnasta, se oli osoitus siitä, että hän oli joutunut takaisin pakanuuteen ja saatanan vallan alaisuuteen. Mutta Paavali uskoi parannuksen teon mahdollisuuteen. Rangaistuksen tarkoitus oli siis miehen nöyryyttäminen, niin että hän ymmärtäisi tilanteen ja tunnustaisi syntinsä. Rangaistus sisälsi sen tähden myös nuhteen. Tarkoitus oli, että hän palaisi takaisin koettelemusten, tuskien ja seurakuntayhteyden kasvattamana.

SEURAKUNTAYHTEYDEN LÖYSTYMISEN HINTA VIIMEISINÄ AIKOINA

Mt. 24:12-13 "Ja sen tähden, että laittomuus pääsee valtaan, kylmenee useimpien rakkaus. Mutta joka vahvana pysyy loppuun asti, se pelastuu."

Kuinka välttää rakkauden kylmeneminen?

Mt. 18:15-17 "Jos veljesi rikkoo sinua vastaan, niin mene ja nuhtele häntä kahden kesken; jos hän sinua kuulee, niin olet voittanut veljesi. Mutta jos hän ei sinua kuule, niin ota vielä yksi tai kaksi kanssasi 'että jokainen asia vahvistettaisiin kahden tai kolmen todistajan sanalla'. Mutta jos hän ei kuule heitä, niin ilmoita seurakunnalle. Mutta jos hän ei seurakuntaakaan kuule, niin olkoon hän sinulle niin kuin olisi pakana tai publikaani."

USKOVIEN YHTEYTEEN PALAUTTAMINEN

2 Kor. 2:5-8 "Mutta jos eräs on tuottanut murhetta, ei hän ole tuottanut murhetta minulle, vaan teille kaikille, jossakin määrin, etten liikaa sanoisi. Semmoiselle riittää se rangaistus, minkä hän useimmilta on saanut; niin että teidän päinvastoin ennemmin tulee antaa anteeksi ja lohduttaa, ettei hän ehkä menehtyisi liian suureen murheeseen. Sen tähden minä kehotan teitä, että päätätte ruveta osoittamaan rakkautta häntä kohtaan."

2 Kor. 7:8-11 "Sillä vaikka murehdutinkin teitä kirjeelläni, en sitä kadu, ja jos kadunkin, niin minä - kun näen, että kirje on vaikkapa vain vähäksi aikaa, murehduttanut teitä - nyt iloitsen, en siitä, että tulitte murheellisiksi, vaan siitä, että murheenne oli teille parannukseksi; sillä te tulitte murheellisiksi Jumalan mielen mukaan, ettei teillä olisi mitään vahinkoa meistä. Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman. Sillä katsokaa, kuinka suurta intoa juuri tuo Jumalan mielen mukainen murehtimisenne on saanut teissä aikaa, mitä puolustautumista, mitä paheksumista, mitä pelkoa, ikävöimistä, kiivautta, mitä kurittamista! Olette kaikin tavoin osoittaneet olevanne puhtaat tässä asiassa."

MIKSI NÄHDÄ KAIKKI TÄMÄ VAIVA?

Jaak. 5:19-20 "Veljeni, jos joku teistä eksyy totuudesta ja hänet joku palauttaa, niin tietäkää, että joka palauttaa syntisen hänen eksymyksensä tieltä, se pelastaa hänen sielunsa kuolemasta ja peittää syntien paljouden."

Gal. 6:1-2,9 "Veljet, jos joku tavataan jostakin rikkomuksesta, niin ojentakaa te, hengelliset, häntä sävyisyyden hengessä; ja ole varuillasi, ettet sinäkin joutuisi kiusaukseen. Kantakaa toistenne kuormia, ja niin te täytätte Kristuksen lain. - - Ja kun hyvää teemme, älkäämme lannistuko, sillä me saamme ajan tullen niittää, jos emme väsy."

USKONYHTEYS EDELLYTTÄÄ HYVÄÄ TALOUDENHOITOA

Aina kun Jumalan Henki alkaa vaikuttaa meissä, meidän lihamme pomppaa esiin ja yrittää ottaa ohjat hallintaansa (Rm 8:12-14). Jos Jumala antaa meille profetian, ei aikaakaan, kun alamme esittää omia mielipiteitämme profetiana. Kun alamme maistaa Jumalan rakkautta, liha hyppää esiin himoineen. Kun Jumala uskoo meille varallisuutta, me käytämme sen kaikki itseemme emmekä siksi voi auttaa puutteenalaisia. Osittain tämä on vain oppimisprosessia, mutta emme me kaikki koskaan opi (2 Piet.1:4-8). Meidän täytyy harjaantua tuntemaan Jumalan tunteita (Filip. 2:1), ajattelemaan Hänen tavallaan, tutkimaan Hänen mieltään (1Kor. 2:16) ja puhumaan Hänen sanojaan (1 Piet. 4:11) antamatta lihalle mitään mahdollisuutta. Hyville taloudenhoitajille uskotaan enemmän valtaa, huonot taloudenhoitajat menettävät senkin, mikä heille uskottiin ( Mt. 25:29).

Gal. 5:13,15 "Te olette näet kutsutut vapauteen, veljet; älkää vain salliko vapauden olla yllykkeeksi lihalle, vaan palvelkaa toisianne rakkaudessa. Sillä kaikki laki on täytetty yhdessä käskysanassa, tässä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi'. - - Mutta jos te purette ja syötte toisianne, katsokaa, ettette toinen toistanne perin hävitä!"

Kol. 3:2-10 "Olkoon mielenne siihen, mikä ylhäällä on, älköön siihen, mikä on maan päällä. Sillä te olette kuolleet, ja teidän elämänne on kätkettynä Kristuksen kanssa Jumalassa; kun Kristus, meidän elämämme ilmestyy, silloin tekin hänen kanssaan ilmestytte kirkkaudessa. Kuolettakaa siis maalliset jäsenenne: haureus, saastaisuus, kiihko, paha himo ja ahneus, joka on epäjumalan palvelusta, sillä niiden tähden tulee Jumalan viha, ja niissä tekin ennen vaelsitte, kun niissä elitte. Mutta nyt pankaa tekin pois ne kaikki: viha, kiivastus, pahuus, herjaus ja häpeällinen puhe suustanne. Älkää puhuko valhetta toisistanne, te, jotka olette riisuneet pois vanhan ihmisen tekoinensa ja pukeutuneet uuteen, joka uudistuu tietoon, Luojansa kuvan mukaan."

USKONYHTEYS EDELLYTTÄÄ ARMOLAHJOJA JA HENGEN HEDELMIÄ

Filip. 2:1-4 "Jos siis on jotakin kehotusta Kristuksessa, jos jotakin rakkauden lohdutusta, jos jotakin hengen yhteyttä, jos jotakin sydämellisyyttä ja laupeutta, niin tehkää minun iloni täydelliseksi siten, että olette samaa mieltä, että teillä on sama rakkaus, että olette sopuisat ja yksimieliset ettekä tee mitään itsekkyydestä tai turhan kunnian pyynnöstä, vaan että nöyryydessä pidätte toista parempana kuin itseänne ja että katsotte kukin, ette vain omaanne vaan toistenkin parasta."

2Piet. 1:5-9 "Pyrkikää juuri sen tähden kaikella ahkeruudella osoittamaan uskossanne avuja, avuissa ymmärtäväisyyttä, ymmärtäväisyydessä itsenne hillitsemistä, itsenne hillitsemisessä kärsivällisyyttä, kärsivällisyydessä jumalisuutta, jumalisuudessa veljellistä rakkautta, veljellisessä rakkaudessa yhteistä rakkautta. Sillä jos teillä on nämä, ja ne yhä enenevät, niin ne eivät salli teidän olla toimettomia eikä hedelmättömiä meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa. Jolla sitä vastoin ei niitä ole, se on sokea, likinäköinen, on unohtanut puhdistuneensa entisistä synneistänsä."

2Kor. 13:13 "Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus kaikkien teidän kanssanne."

USKONYHTEYS EDELLYTTÄÄ AITOA RAKKAUTTA

Mt. 22:37-40 "Niin Jeesus sanoi hänelle: 'Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi'. Tämä on suurin ja ensimmäinen käsky. Toinen tämän vertainen on: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi'. Ja näissä kahdessa käskyssä riippuu kaikki laki profeetat."

EI MITÄÄN TEKOYHTEYTTÄ! MEIDÄN TULEE OLLA HYVIÄ JUMALAN EDUSTAJIA!

1Piet. 1:22 "Puhdistakaa sielunne totuuden kuuliaisuudessa vilpittömään veljenrakkauteen ja rakastakaa toisianne hartaasti puhtaasta sydämestä."

Rm. 12:9-16 "Olkoon rakkaus vilpitön, kammotkaa pahaa, riippukaa hyvässä kiinni. Olkaa veljellisessä rakkaudessa helläsydämiset toisianne kohtaan: toinen toisenne kunnioittamisessa kilpailkaa keskenänne. Älkää harrastuksessanne olko veltot; olkaa hengessä palavat; palvelkaa Herraa. Olkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät. Pitäkää pyhien tarpeet ominanne; harrastakaa vieraanvaraisuutta. Siunatkaa vainoojianne, siunatkaa, älkääkä kirotko. Iloitkaa iloitsevien kanssa, itkekää itkevien kanssa. Olkaa keskenänne yksimieliset. Älkää korkeita mielitelkö, vaan tyytykää alhaisiin oloihin. Älkää olko itse mielestänne viisaita."

Gal. 6:10 "Sen tähden, kun meillä vielä aikaa on, tehkäämme hyvää kaikille, mutta varsinkin uskonveljille."

JOS KÄYMME AITOON USKONYHTEYTEEN, JEESUKSEN LUPAUS TÄYTTYY

Mat. 12:46-50 "Hänen vielä puhuessaan kansalle, katso, hänen äitinsä ja veljensä seisoivat ulkona, tahtoen häntä puhutella. Niin joku sanoi hänelle: 'Katso, sinun äitisi ja veljesi seisovat ulkona ja tahtovat sinua puhutella.' Mutta hän vastasi ja sanoi sille, joka sen hänelle ilmoitti: 'Kuka on minun äitini ja ketkä ovat minun veljeni?' Ja hän ojensi kätensä opetuslastensa puoleen ja sanoi: 'Katso, minun äitini ja veljeni! Sillä jokainen, joka tekee minun taivaallisen isäni tahdon, on minun veljeni ja sisareni ja äitini.' "

Mark. 10:29-30 "Jeesus sanoi. 'Totisesti minä sanon teille: ei ole ketään, joka minun tähteni ja evankeliumin tähden on luopunut talosta tai veljistä tai sisarista tai äidistä tai isästä tai lapsista tai pelloista, ja joka ei saisi satakertaisesti nyt tässä ajassa taloja ja veljiä ja sisaria ja äitejä ja lapsia ja peltoja, vainojen keskellä, ja tulevassa maailmassa iankaikkista elämää."

1Kor. 1:9 "Jumala on uskollinen, hän, jonka kautta te olette kutsutut hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, yhteyteen."

1Tess. 4:9 "Veljellisestä rakkaudesta ei ole tarvis teille kirjoittaa; sillä itse te olette Jumalalta oppineet rakastamaan toisianne."

Vielä lopuksi voitte lukea uudestaan Jeesuksen ylimmäispapillisen rukouksen (Joh. 17. luku).

Raamatuntutkistelua: mitä Pyhä kirja opettaa?
email

http://www.acts17-11.com/suomi/uskonyhteys.html