Raamatuntutkistelua: mitä Pyhä kirja opettaa?

Tieto Jumalasta



2Piet.1:2-3 Armo ja rauha lisääntyköön teille Jumalan ja meidän Herramme Jeesuksen tuntemisen kautta. Koska hänen jumalallinen voimansa on lahjoittanut meille kaiken, mikä elämään ja jumalisuuteen tarvitaan, hänen tuntemisensa kautta, joka on kutsunut meidät kirkkaudellaan ja täydellisyydellään.

C. S. LEWISIN AJATUKSIA TEOLOGIASTA:

"Jotenkin minä ymmärrän hyvin ihmisiä, jotka torjuvat teologian. Muistan kerran, kun olin pitänyt puheen... eräs vanha karaistunut upseeri nousi ylös ja sanoi: "Minulla ei ole käyttöä tuollaiselle asialle. Mutta huomaa, minäkin olen uskonnollinen ihminen. Tiedän, että Jumala on. Tunsin Hänet ollessani yöllä yksin autiomaassa. Suunnaton mysteeri. Ja juuri siksi en usko teidän pieniin opinkappaleisiinne ja kaavoihinne Hänestä. Kenelle tahansa, joka on kohdannut todellisen Jumalan, ne kaikki näyttävät niin pikkumaisilta, mitättömiltä ja epätodellisilta."

Jollakin tavalla olen tuon miehen kanssa samaa mieltä. Luulen, että hän todella kohtasi Jumalan autiomaassa. Kun hän kääntyi siitä kokemuksesta kristillisiin uskonkappaleisiin, luulen, että hän todella kääntyi jostakin aidosta vähemmän todentuntoiseen. Samalla tavalla, jos joku joskus katsoo Atlantin valtamerta rannalta ja sitten menee katsomaan Atlantin karttaa, hän myöskin kääntyy jostakin kovin todellisesta vähemmän todelliseen, hän kääntyy oikeista aalloista värilliseen paperipalaseen.

Mutta asian ydin on tässä: kartta on kieltämättä vain palanen värikästä paperia. Mutta on kaksi asiaa, jotka siitä on muistettava. Ensinnäkin se perustuu siihen, mitä tuhannet ja taas tuhannet ihmiset ovat saaneet selville purjehtiessaan Atlantilla. Siten sillä on takanaan valtaisa kokemuskenttä, juuri niin aito kuin minkä itse voi kokea rannalla; kun yhden kokemus on vain pieni yksilöllinen välähdys, kartta yhdistää kaikkien pienet kokemukset kokonaisuudeksi. Toisekseen, jos haluat mennä jonnekin, kartta on ehdottoman välttämätön. Niin kauan kuin tyydyt kävelyihin rannalla, sinun oma näkemäsi on paljon hauskempi kuin kartan katseleminen. Mutta kartasta on enemmän hyötyä kuin rannalla kävelystä, jos haluat mennä Amerikkaan.

Teologia on tuon kartan kaltainen. Pelkästään kristillisistä opinkappaleista opiskelu ja ajattelu, jos pysähdyt siihen, on vähemmän todellinen kuin sen kaltainen kokemus, jonka ystäväni koki erämaassa. Opinkappaleet eivät ole Jumala, ne ovat vain jonkinlainen kartta, mutta kartta perustuu satojen ihmisten kokemuksille, jotka todella olivat yhteydessä Jumalaan. Heidän kokemuksiinsa verrattuna meidän hartaiden ja syvällisten kokemustemme upeus kalpenee.

Toiseksi, jos halutaan mennä edemmäksi, on käytettävä karttaa. Katsos, se, mitä mies koki autiomassa, saattoi olla todellista ja se oli varmasti jännittävää, mutta siitä ei seuraa mitään. Se ei johda mihinkään. Sille ei voi tehdä mitään. Itse asiassa se on, miksi epämääräinen kokemuksellinen uskonnollisuus Jumalan kokemisesta kaikkialla luonnossa, viehättää ihmisiä. Se on kokonaan tunnekuohua eikä minkäänlaista osallistumista, on niin kuin katselisi aaltoja rannalta. Mutta Newfoundlandiin ei päästä tutkimalla Atlanttia sillä tavalla, eikä ikuista elämää saada vain yksinkertaisesti kokemalla Jumalalla kukissa ja musiikissa. Toisaalta mihinkään ei päästä vain katselemalla karttaa lähtemättä purjehtimaan merelle. Myöskään kovin turvallista ei ole lähteä merille ilman karttaa."

Jer. 4:22 Sillä minun kansani on hullu, eivät he tunne minua. He ovat tyhmiä lapsia eivätkä ymmärtäväisiä. He ovat viisaita tekemään pahaa, mutta tehdä hyvää he eivät taida.

Jokainen lukee ja kuulee asioista keskusteltavan. Siksi, jos et kuuntele teologiaa, se ei tarkoita, ettei sinulla olisi mitään ajatuksia Jumalasta. Se tarkoittaa, että sinulla on paljon vääriä käsityksiä - huonoja, sekavia, epämääräisiä. Sillä hyvin monet ajatukset Jumalasta, joita esitetään uutuuksina nykyaikana, ovat yksinkertaisesti niitä, joita teologit vuosisatoja sitten kokeilivat ja hylkäsivät. Niinpä nykyajan populaari uskonnollisuus Englannissa ja Amerikassa on itse asiassa taantumuksellista, ikään kuin uskoisi maapallon olevan pannukakku.

1Tim. 6:20,21 Oi Timoteus, talleta se, mikä sinulle on uskottu, ja vältä tiedon nimellä kulkevan valhetiedon epäpyhiä ja tyhjiä puheita ja vastaväitteitä, johon tunnustautuen muutamat ovat uskosta hairahtuneet.

Ef. 3:18-19 ...niin, että te rakkauteen juurtuneina ja perustuneina voisitte kaikkien pyhien kanssa käsittää, mikä leveys ja pituus ja korkeus ja syvyys on, ja oppia tuntemaan Kristuksen rakkauden, joka on kaikkea tietoa ylempänä, että tulisitte täyteen Jumalan kaikkea täyteyttä.

C.S.Lewis: "Ainoa todella riittävä väline oppia tuntemaan Jumala, on koko kristillinen yhteisö, joka odottaa Häntä yhdessä. Kristillinen veljeys on niin sanoakseni tekninen välineistö tässä laboratoriossa. Siksi kaikki ihmiset, jotka tuon tuostakin ilmaantuvat esittämään jotakin patenttia, omaa yksinkertaistettua uskontoaan korvauksena kristilliselle perinteelle, itse asiassa tuhlaavat aikaansa. He ovat kuin mies, jolla ei ole muuta instrumenttia kuin vanha kiikari, mutta joka yrittää haastaa kaikki oikeat tähtitieteilijät. Hän voi olla älykäs kaveri, hän voi olla jopa älykkäämpi kuin jotkut oikeista tähtitieteilijöistä, mutta hänellä ei ole mitään mahdollisuutta päihittää heitä. Muutaman vuoden kuluttua kaikki ovat unohtaneet hänet. Mutta todellinen tiede elää vahvana."

2Kor. 10:3-5 Vaikka me vaellammekin lihassa, emme kuitenkaan lihan mukaan sodi, sillä meidän sota-aseemme eivät ole lihalliset, vaan ne ovat voimalliset Jumalan edessä hajottamaan maahan linnoituksia. Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan...

JUMALAN TUNTEMISEN YLENKATSOMINEN

Kristityt uskovat ilmoitusteologiaan. Me tunnemme Jumalan, koska hän on paljastanut itsensä meille. Tieto Jumalasta on suuri lahja. Jos näin ei olisi, meidän olisi mahdoton kuvitella häntä. Mutta ilmoitus, jonka Jumala on antanut, ei ehkä istu omaan käsitykseemme siitä, millainen Hänen pitäisi olla. Siksi monet ovat hyljänneet tiedon Jumalasta ja seuraavat omia ajatuksiaan, jotka ovat toisia kuin Kirjoitukset ja Kristuksen seurakunta opettaa. Nämä lahkot suosivat teologian romuttamista.

Rm. 1:22-28 Kehuessaan viisaita olevansa he ovat tyhmiksi tulleet... ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen... Ja niin kuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan tekemään sopimattomia.

A.W. Tozer: "Meillä voi olla oikea näkemys vain, jos uskallamme pitää kaiken sen, mitä Jumala on sanonut itsestään... Paljon meidän vaikeuksistamme etsivinä kristittyinä johtuu vastahakoisuudestamme hyväksyä Jumala sellaisena kuin Hän on ja mukauttaa elämämme sen mukaan. Me yritämme sinnikkäästi sovittaa Häntä ja muuttaa Häntä lähemmäksi omaa käsitystämme.

TIETÄMÄTTÖMYYS JUMALASTA

1Sam. 2:12 Mutta Eelin pojat olivat kelvottomia miehiä, he eivät välittäneet Herrasta.

1Kor. 15:34 ...sillä niitä on, joilla ei ole mitään tietoa Jumalasta. Teidän häpeäksenne minä tämän sanon.

1Kor. 15:34 ...on näet eräitä, jotka eivät Jumalasta mitään tiedä. Tämän sanon teidän häpeäksenne. (KR1992)

Tiit. 1:16 He väittävät tuntevansa Jumalan, mutta teoillaan he hänet kieltävät...

Rm. 10:2,3 Sillä minä todistan heistä, että heillä on kiivaus Jumalan puolesta, mutta ei taidon mukaan, sillä kun he eivät tunne Jumalan vanhurskautta...

Mt. 22:29 Te eksytte, koska ette tunne kirjoituksia ettekä Jumalan voimaa.

2Tess. 1:8 ...tulenliekeissä ja kostaa niille, jotka eivät tunne Jumalaa eivätkä ole kuuliaisia meidän Herramme Jeesuksen evankeliumille.

Gal. 4:8,9 Mutta silloin, kun ette tunteneet Jumalaa, te palvelitte jumalia, jotka luonnostaan eivät jumalia ole. Nyt sitä vastoin kun olette tulleet tuntemaan Jumalan, ja mikä enemmän on, kun Jumala tuntee teidät, kuinka te jälleen käännytte noiden heikkojen ja köyhien alkeisvoimien puoleen, joiden orjiksi taas uudestaan tahdotte tulla.

NEUVOJA NIILLE, JOTKA EIVÄT TUNNE JUMALAA

Joh. 8:31,32 Niin Jeesus sanoi niille juutalaisille, jotka uskoivat häneen: "Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani ja te tulette tuntemaan totuuden ja totuus on tekevä teidät vapaiksi."

Snl. 2:1-5 Poikani, jos sinä otat minun sanani varteen ja kätket mieleesi minun käskyni, niin että herkistät korvasi viisaudelle ja taivutat sydämesi taitoon, niin, jos kutsut ymmärrystä ja ääneesi huudat taitoa, jos haet sitä niin kuin hopeata ja etsit sitä kuin aarretta, silloin pääset ymmärtämään Herran pelon ja löydät Jumalan tuntemisen.

Kol. 2:8 Katsokaa. ettei kukaan saa teitä saaliikseen järkeisopilla ja tyhjällä petoksella, pitäytyen ihmisten perinnäissääntöihin ja maailman alkeisvoimiin eikä Kristukseen.

Snl. 1:7 Herran pelko on tiedon alku, hullut pitävät halpana viisauden ja kurin.

Snl. 1:7 Herran pelko on tiedon perusta, vain hullu halveksii viisautta ja opetusta. (KR1992)

Snl. 1:7 Herran pelko on viisauden alku; tyhmät hylkäävät viisauden ja opin. (VK)

EI SE, MITÄ TIEDÄT, VAAN KENET SINÄ TUNNET

Jer. 9:23,24 Näin sanoo Herra: älköön viisas kerskatko viisaudestansa, älköön väkevä kerskatko väkevyydestänsä, älköön rikas kerskatko rikkaudestansa; vaan joka kerskaa, kerskatkoon siitä, että hän on ymmärtäväinen ja tuntee minut, että minä, Herra, teen oikeuden ja vanhurskauden maan päällä, sillä sen kaltaisiin minä mielistyn, sanoo Herra.

TUNTEA JUMALA

Ef. 1:17 ...anoen, että meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala, kirkkauden isä, antaisi teille viisauden ja ilmestyksen hengen hänen tuntemisessaan.

1Joh. 5:20 Mutta me tiedämme, että Jumalan Poika on tullut ja antanut meille ymmärryksen tunteaksemme sen Totisen...

Joh. 17:3 "Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen."

RAKKAUSKIRJE JUMALALTA

Joh. 8:31,32 ..."Jos te pysytte minun sanassani, niin te totisesti olette minun opetuslapsiani ja te tulette tuntemaan totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi."

1Tim. 4:13, 15-16 Lue, kehota ja opeta ahkerasti, kunnes minä tulen. ... Harrasta näitä, elä näissä, että edistymisesi olisi kaikkien nähtävissä. Valvo itseäsi ja opetustasi, ole siinä kestävä, sillä jos sen teet, olet pelastava sekä itsesi että ne, jotka sinua kuulevat.

OIKEAN TEOLOGIAN TUOKSU

Kol. 1:9,10 ...emme ole lakanneet teidän edestänne rukoilemasta ja anomasta, että tulisitte täyteen hänen tahtonsa tuntemista kaikessa hengellisessä viisaudessa ja ymmärtämisessä, vaeltaaksenne Herran edessä arvollisesti, hänelle kaikessa otollisesti, kaikessa hyvässä työssä hedelmää kantaen ja kasvaen Jumalan tuntemisen kautta.

Ef. 4:13 kunnes me kaikki pääsemme yhteyteen uskossa ja Jumalan Pojan tuntemisessa, täyteen miehuuteen, Kristuksen täyteyden täyden iän määrään.

2Kor. 2:14-16 Mutta kiitos olkoon Jumalan, joka aina kuljettaa meitä voittosaatossa Kristuksessa ja meidän kauttamme joka paikassa tuo ilmi hänen tuntemisensa tuoksun! Sillä me olemme Kristuksen tuoksu Jumalalle sekä pelastuvien että kadotukseen joutuvien joukossa: näille tosin kuoleman haju kuolemaksi, mutta noille elämän tuoksu elämäksi.

TEOLOGIAN TESTI

1Joh. 2:3,4 Ja siitä me tiedämme hänet tuntevamme, että pidämme hänen käskynsä. Joka sanoo: "Minä tunnen hänet", eikä pidä hänen käskyjänsä, se on valhettelija ja totuus ei ole hänessä.


VÄÄRÄ TEOLOGIA: SKETSI 1 - RAKKAUS ILMAN TIETOA

(Haastattelijan ääni on ISOILLA KIRJAIMILLA - ei siis tarkoitettu huutona, kuten yleensä netissä!)

Antakaa minun kertoa teille tästä ihanasta miehestä, jonka minä tunnen ja jota minä rakastan!

MIKÄ HÄNEN NIMENSÄ ON?

Hänen nimensä on linnun siiven havina auringon laskussa, hän lumoaa minun sieluni.

MIELENKIINTOISTA... NO ENTÄ SITTEN, MILLAINEN HÄN ON?

Hän on kuin jasmiinin ihana tuoksu viileässä iltatuulessa. Hän valloittaa minun sieluni.

HMNN... MISSÄ HÄN ASUU?

Hän asuu auringonlaskun loisteessa. Minun aistini hyrräävät!

AIVAN... MIKÄ HÄNELLE ON TÄRKEÄÄ?

(Tämä vuolaus ja väistely jatkuvat turhautumiseen saakka, loputtomiins. Ymmärrät idean.)

VOITKO KERTOA HÄNESTÄ MITÄÄN TUNTEMUSTESI LISÄKSI?

En halua laittaa häntä laatikkoon! Hän aivan liian valtava, aivan liian epämääräinen, että hänet voitaisiin kahlita pelkkiin sanoihin!

SE ON KAIKKI HIENOA, MUTTA VOITKO KERTOA MITÄÄN TARKEMPAA HÄNESTÄ?

No-o, en halua supistaa häntä pelkkään kuvaukseen.

MITEN VOIT SANOA RAKASTAVASI TÄTÄ MIESTÄ, KUN ET TIEDÄ ENSIMMÄISTÄKÄÄN ASIAA HÄNESTÄ? MITÄ HÄN ITSE SANOO ITSESTÄÄN?

No en ole aivan varma, mutta luulen, että hän on kaikkialla ja hän on kaikki, mitä minä haluan. Minä tunnen hänet sydämelläni.

KATSOS, JOS ET TIEDÄ HÄNEN NIMEÄÄN, MILTÄ HÄN NÄYTTÄÄ, MIKÄ HÄNELLE ON TÄRKEÄÄ, MITEN VOIT TIETÄÄ, ETTÄ SE ON HÄN?

Hmnnn... Näen mihin pyrit näillä kysymyksilläsi, ja haluan sanoa, että en koskaan halua lokeroida häntä pelkkään pääntietoon. Näethän, että hän on kokonaan sydämessäni. Hän on missä tahansa, kuka tahansa, milloin tahansa tarvitsen häntä. Joskus hän on vaalea, joskus ruskeatukkainen. Joskus pitkä, joskus lyhyt. Alan ajatella, että sinä voit olla hän! (Haastattelija on nainen!)

SINÄ ET NÄYTÄ KOVINKAAN PIITTAAVAN SIITÄ, ETTÄ SAATTAISIT OLLA TEKEMISISSÄ VÄÄRÄN "MIEHEN" KANSSA. JOS HÄN OLISI TODELLINEN MIES, MINÄ OLETTAISIN, ETTÄ TÄMÄ TEKISI HÄNET AIKA VIHAISEKSI. ONKO TÄMÄ MIELIKUVITUKSESI TUOTE VAI ONKO HÄN TODELLINEN?

Mitä väliä sillä on, kun minä tunnen hänet ja rakastan häntä niii-iin!


VÄÄRÄ TEOLOGIA: SKETSI 2 - TIETO ILMAN RAKKAUTTA

Antakaa minun kertoa teille tästä ihanasta miehestä, jonka tunnen ja jota minä rakastan.

MISTÄ TIEDÄT, ETTÄ RAKASTAT HÄNTÄ?

Tiedän hänen puhelinnumeronsa!

HIENOA, MUTTA MILTÄ HÄN TUNTUU?

Tiedän hänen osoitteensa.

KERRO MINULLE, MITEN TUNTEESI VASTAAVAT HÄNELLE?

Tiedän hänen sosiaaliturvanumeronsa.

(Tämä hupi-tosi rutiininomainen välttely jatkuu vitsiksi asti. Jälleen ymmärrät idean.)

ODOTAPAS HETKI - EIKÖ MIELESTÄSI OLE OUTOA, ETTÄ "TUNNET" TÄMÄN MIEHEN NIIN HYVIN, MUTTA ET KOE MITÄÄN?

Tiedän hänen autonsa rekisterinumeron.

MILLAISTA RAKKAUTTA SE ON, JOS SE EI KOSKAAN TUNNU MILTÄÄN?

No, muinaisessa kreikassa rakkaus merkitsi samaa kuin "kerätä simpukankuoria", tai jotakin sen tapaista. Niinpä minä "rakastan" keräämällä triviaalia tietoa hänestä.

MINÄ OLEN KUULLUT HÄNEN SANONEEN, ETTÄ ENEMMÄN KUIN MITÄÄN MUUTA HÄN HALUAA OLLA SYDÄMEN RAKKAUDELLA RAKASTETTU. ETKÖ TIENNYT TÄTÄ?

Parhaat asiantuntijat ovat viime aikoina tuoneet esille, että hän sanoi sen kauan kauan aikaa sitten, kun hän oli paljon nuorempi ja vähemmän hienostunut. Minulla on kirja itse asiassa juuri tästä väittelystä.

NÄYTÄT TIETÄVÄN PALJON ASIOITA HÄNESTÄ, MUTTA TUNNETKO SINÄ HÄNET TODELLA?

Totta kai minä tunnen, hän on minun päässäni. Voin vastata oikein kaikkiin kysymyksiin, kokeile vaikka!

TUNTEEKO HÄN SINUT?

No... en ole aivan varma... Mutta minä tiedän hänestä paljon, eikö sillä ole merkitystä?

Raamatuntutkistelua: mitä Pyhä kirja opettaa?

http://www.acts17-11.com/suomi/teologia.html